Leila Suomi – perinteistä iskelmää sydämellä ja tanssittavaa tunnelmaa Vaasasta
- Jirkka Jurvanen
- 6 hours ago
- 3 min read
Leila Suomi on vaasalainen laulaja, jolle musiikki on kulkenut rinnalla koko elämän. Perinteinen iskelmä ja tanssittava musiikki ovat hänen ominta aluettaan – lauluja, joissa tunne, tarina ja elämänmakuisuus kohtaavat kuulijan.
Laulu kulki mukana jo lapsuudesta
Leila Suomen suhde musiikkiin syttyi jo varhain. “Laulu vei mukanaan jo lapsena. Hiusharja tai jokin muu käteen sopiva kävi mikrofooniksi ja laulettua tuli silloin päivittäin”, hän muistelee. Parasta oli yleisö – ja yleisöä oli aina, kun vieraita saapui kylään.
Kouluaikoina esiintymisiä kertyi kuoron kanssa, ja kannustava kuoronvetäjä rohkaisi jatkamaan. Karaoke toi myöhemmin uuden mahdollisuuden esiintyä ja esittää juuri itselle mieluista musiikkia. Kilpailut tulivat mukaan vuosien varrella, mutta itse asiassa ensimmäinen laulukilpailu osui jo vuoteen 1986, kun Leila osallistui Lapsitähti 86 -kilpailuun – ennen varsinaista karaoke-aikaa.

Iskelmä teki lähtemättömän vaikutuksen
Suurimmat musiikilliset vaikutteet juontavat lapsuuden iskelmähetkiin. “Syksyn Sävel -ohjelma oli ehdoton lemppari”, Leila kertoo. Useat aikakauden kappaleet tekivät pysyvän vaikutuksen, ja yksi tärkeä muisto liittyy Jaana Wileniuksen LP-levyyn, jota kuunneltiin ja jonka tahdissa tanssittiin jo päiväkodissa.
Erityisesti kappaleet No sitä sattuu ja Minkä eilinen antaa jäivät elämään, samoin Satu Pentikäisen Menolippu. “Jonnan Syksyn Sävel -voitto taisi olla se, joka ruokki innostuksen aivan huippuunsa”, hän sanoo.
Perinteistä iskelmää ja tanssittavaa musiikkia
Leila Suomi kuvailee musiikkiaan yksinkertaisesti ja osuvasti: perinteistä iskelmää ja tanssittavaa musiikkia. Tyyli nojaa klassiseen suomalaiseen iskelmäperinteeseen, jossa melodia ja sanoma kulkevat käsi kädessä.
Hulivilityttö – kappale, joka kantaa mukanaan muistoja ja voimaa
Erityisen tärkeäksi kappaleeksi nousee Leilan ensimmäinen julkaistu cover, Hulivilityttö. “Se on laulu, jota jo lapsena lauloin”, hän kertoo. Kappale tuli yleisöllekin tutuksi jo varhain, sillä mummo pyysi sitä usein esitettäväksi.
Leila kuvailee laulua rempseäksi ja iloiseksi, mutta samalla puhuttelevaksi. “Sanat jotenkin positiivisen kannustavat jo lapsen mielestä”, hän sanoo ja muistuttaa kappaleen sanoman ajankohtaisuudesta: “Huumoria hattuun vaan, niin säilyy tolpillaan.” Laulu tarjoaa kevyen hengähdyshetken – joskus yksi kappale tai tanssi-illan verran riittää antamaan voimaa arkeen.
Ensimmäinen levytys ja katse eteenpäin
Hulivilityttö valikoitui tietoisesti Leilan ensimmäiseksi levytykseksi. Levytyksen mahdollisti MJ-tiimin, Jurvan Musiikin ja Taiteen päämajan musakurssi. “Itse ei taivu muuta kuin laulamaan”, Leila naurahtaa, mutta paljastaa kirjoittaneensa nuorena paljon runoja – joten omien tekstien tekeminen ei ole täysin poissuljettua tulevaisuudessa.

Rohkeutta ja sanoman välittämistä
Vuosien varrella musiikki on kehittynyt esiintymisten myötä. “Haluan välittää sanomaa ja tunnelmaa”, Leila kertoo. Karaoke on ollut tärkeä osa tätä matkaa, ja nyt ensimmäisen julkaisun myötä oppimispolku jatkuu uudessa muodossa.
Kilpailut, musakurssit ja valmennukset ovat olleet kehittäviä ja opettavaisia. Seuraava askel vie huhtikuussa valmennukseen Tangokuningatar Johanna Debreczenin johdolla.
Mieleenpainuvia hetkiä lavalla
Ikimuistoisia esiintymiskokemuksia on kertynyt paljon. Yksi kirkkaimmista muistoista ajoittuu vuosituhannen vaihteeseen, jolloin karaoke-kilpailun palkintona Leila pääsi esiintymään Souvarien kanssa esittäen Lokki-valssin. “Sen tulen varmasti muistamaan aina”, hän sanoo.
Nuorempana Leila keikkaili myös Galant-orkesterin kanssa – häissä, ravintoloissa ja Jurvan Säläisjärvellä. “Se oli musiikillisesti opettavaista aikaa”, hän muistelee ja kiteyttää: “Ehdottomasti live-esiintyminen on hienoa!”
Leila Suomen uusin julkaisu Hulivilityttö, joka on alun perin Eila Torvelan vuoden 1984 hitti. Kappaleen tarina ja sanoma tekevät siitä luonnollisen valinnan Leilan ensilevytykseksi.
Musiikki ei kuitenkaan jää tähän. Uutta on tulossa, ja seuraava kappale tulee olemaan Leilalle erikseen tehty uusi laulu, josta kuullaan lisää myöhemmin.
Muuta meneillään – ja kesäinen konsertti
Arki on tuonut mukanaan myös muita saavutuksia: viime vuodet kuluivat opiskelun parissa, ja jouluna 2025 Leila suoritti korkeakoulututkinnon. Liikunta on tärkeä vastapaino, ja musiikki on kulkenut voimavarana läpi ruuhkavuosien.
Elokuussa kannattaa merkitä kalenteriin Kesäillan unelmia -konsertti Siuron Koski-Teatterissa. Lavalle nousevat Johanna Debreczenin valmennettavat sekä Tangokuningatar itse. Liput ovat myynnissä Lippu.fi-palvelussa – “suosittelen lämpimästi tulemaan viettämään kesäistä iltaa kanssamme”, Leila vinkkaa.







Comments